Manga Cafe
LamppuArt
Taike
Heroes Comic Con Finland
Tampere
B2
Conikuvat

Järjestyssäännöt

Muutokset mahdollisia

Pyydämme huomioimaan, että muutokset järjestyssääntöihin ovat vielä mahdollisia, ja ne viimeistellään alkuvuoden aikana.

Yleistä

Kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamiseksi tapahtuman aikana noudatetaan seuraavia järjestyssääntöjä. Yleisohjeena kaikille tapahtumaan osallistuville voisi sanoa, että muut tulee ottaa huomioon ja järkeä tulee käyttää - sillä pääsee pitkälle. Kaikista tapaturmista, onnettomuuksista, järjestyshäiriöistä ja muista ongelmista tulee ilmoittaa välittömästi vahtimestareille tai muille tapahtuman työntekijöille.

Vahtimestareiden, tapahtumanjärjestäjien sekä viranomaisten antamia ohjeita on noudatettava kaikissa tilanteissa. Vahtimestareilla on oikeus poistaa häiritsevästi käyttäytyvä tai muuten yhteistyöhaluton kävijä tapahtumasta.

Propit ja asereplikat

Tilanahtaudesta johtuen pyydämme kaikkia isojen proppien ja esineiden kanssa liikkuvia olemaan erityisen varovaisia.

Kaikenlaisten tuli- teräaseiden tai niitä muistuttavien esineiden tuominen tapahtumaan on pääsääntöisesti kiellettyä. Tällaisia esineitä ovat muun muassa airsoft-aseet, muut asereplikat, koristemiekat, kaikenlaiset teräaseet, sekä kaikki muut aseeksi tulkittavat tai sellaista erehdyttävästi muistuttavat esineet. Päätös nojaa järjestyslain 10. pykälään, joka kieltää aseet ja niitä muistuttavat esineet julkisilla paikoilla.

Cosplaykilpailussa sekä siihen liittyvässä valokuvauksessa kilpailija saa kantaa ja esitellä asuunsa kuuluvaa asereplikaa tai muuta suurikokoista proppia. Tarvittaessa vahtimestarit voivat tarkistaa propit ja merkitä erehdyttävästi aseita muistuttavat esineet huomioteipillä.

Puvuissa ei saa olla teräviä osia, jotka voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Muistattehan myös turvallisuuden ja varovaisuuden esitysten aikana. Tapahtumapaikalla ei ole erillistä ns. asenarikkaa. Vaatteita varten käytettävissä on Tampere-talon maksullinen narikka.

Sotilasuniformut

Kaikki vaatekappaleet, jotka viittaavat 1900-luvun alun tai myöhempään sotilasvaatetukseen, mukaan lukien univormut ja niihin rinnastettavat asut, ovat kiellettyjä. Tällä ei tarkoiteta fantasiasarjojen, kuten esimerkiksi Attack on titan -tyyppisiä univormuja.

Mikäli haluat varmistaa asusi soveltuvuuden, olethan rohkeasti yhteydessä cosplayvastaava(ät)tamperekuplii.fi

Ohjelmasaleja koskevat lisäohjeet

Ohjelmasaleihin ei saa viedä seuraavia asioita, vaan ne on jätettävä narikkaan. Tampere-talosta sekä maksullinen, valvottu narikka että ilmainen naulakko, johon tavarat voi jättää omalla vastuulla.

Valokuvaus

Valo- ja videokuvaaminen sekä streamaus ovat sallittuja tapahtumassamme, mutta muistathan huomioida muut kävijät. Ethän tuki kulkuväyliä tai häiritse ohjelmanumeroa kuvatessasi. Muistathan pyytää kuvattavalta luvan kuvan ottamiseen ja julkaisemiseen.

Alkoholi ja muut päihdyttävät aineet

Alkoholin ja muiden päihdyttävien aineiden hallussapito ja nauttiminen tapahtuma-alueella sekä sen välittömässä läheisyydessä on ehdottomasti kiellettyä. Vahtimestarit takavarikoivat tavattaessa päihteet kävijältä sekä tarvittaessa poistavat häiriötä aiheuttavan kävijän tapahtumasta.

Tupakointi

Tapahtumapaikan sisätiloissa, sisäänkäyntien välittömässä läheisyydessä tai muissa tupakointikieltokilvin merkityissä paikoissa tapahtumapaikan ulkopuolella ei saa tupakoida. Tupakointi tapahtuu tupakkapaikoilla riittävän kaukana sisäänkäynneistä, ja tupakantumpit laitetaan tupakkapaikoilla oleviin tuhkakuppeihin.

Tapahtumapaikasta

Tapahtumapaikan roskaaminen, sotkeminen tai rikkominen on ehdottomasti kiellettyä. Yleisöltä suljetuille alueille tunkeutuminen on kiellettyä. Myöskään peitettyihin laitteisiin tai kalusteisiin ei saa kajota eikä esteeksi asetettuja kalusteita siirtää.

Mainosten, ilmoitusten tai muiden vastaavien papereiden tai esineiden kiinnittäminen tapahtumapaikan seinille ja muihin rakenteisiin on kiellettyä. Ilmoitusten kiinnittäminen on sallittua ainoastaan infopisteen henkilökunnan tapauskohtaisella luvalla ja heidän osoittamissaan paikoissa. Kaupallinen toiminta ilman ennakkolupaa on kiellettyä.

Häirinnän vastainen linjaus

Kiusaaminen ja häirintä eivät kuulu Tampere Kupliiseen ja kaikkien oletetaan käyttäytyvän kaikkia kohtaan kunnioittavasti koko tapahtumaviikon ajan.

Häirinnällä tarkoitetaan mm. loukkaavaa nimittelyä, sukupuoleen tai ulkonäköön liittyvää halventavaa kommentointia, seksuaalissävytteistä ehdottelua ja puhetta, varjostamista, uhkaavaa käyttäytymistä sekä ei-toivottua koskettelua tai muuta fyysistä kontaktia. Häirintää voivat kokea kaikki sukupuolesta, iästä ja elämänkokemuksesta riippumatta.

Häirintä voi olla tahallista mutta myös tahatonta, eli viattomaksi tarkoitettu vitsi tai kommentti voikin toisista henkilöistä tuntua ahdistavalta. Tärkeintä on kunnioittaa toisten tahtoa. Jos toimintasi koetaan häiritseväksi tai sinulle huomautetaan siitä, lopeta välittömästi. Toistuva häiritsevä käyttäytyminen voi johtaa tapahtumasta poistamiseen.

Jos koet häirintää tai jos epäilet huomanneesi häirintää, kysy rohkeasti tilanteen osallisilta onko kaikki kunnossa ja kehota tekijää lopettamaan. Tarvittaessa voit aina pyytää apua vahtimestareilta, infosta tai suoraan tapahtuman häirintäyhdyshenkilöltä. Häirintäyhdyshenkilön tavoitat tapahtuman aikana vuorokauden ympäri ohjelmalehdestä ja tapahtuman nettisivuilta löytyvästä numerosta.

Tampere Kupliin järjestäjät toivovat, että kaikista tapauksista otetaan yhteyttä häirintäyhdyshenkilöihin, vaikka tilanne selviäisikin ilman henkilökunnan apua. Tieto tapahtuneesta auttaa järjestäjiä jatkossa tekemään tarvittavia toimenpiteitä, jotta Tampere Kupliista tulisi kaikille vielä turvallisempi tapahtuma.

Häirintäyhdyshenkilöt (24h tapahtuman aikana)

Häirintäyhdyshenkilöt ovat tapahtuman edustajia, joiden tehtävä on auttaa mahdollisissa häirintätapauksissa. Voit puhua heille täysin luottamuksellisesti ja mikäli keskustelun myötä ilmenee tarvetta, he voivat auttaa viemään asiaa edelleen esimerkiksi vahtimestareille. Häirintäyhdyshenkilöt neuvovat sinua vaihtoehdoissasi ongelman ratkaisemiseksi, mutta häirintäyhdyshenkilöille puhuminen ei velvoita sinua mihinkään. He eivät vie asiaa eteenpäin ilman suostumustasi.

Tampere Kupliin häirintäyhdyshenkilöiden numero tapahtuman aikana: 044 781 5517